Vapauden ääniä
Irti oman mielen ja someseireenien kahleista.
Kuluneella viikolla kirjoitin Aamusivuilleni:
”Oivallus!!!!!: Mä voin - SAAN!- luoda kokonaisia omia maailmoita. Tuoda pikku-Ullan sadut ja tarinat eloon. Voin herättää henkiin ja kuvittaa kaikki haaveiden maisemat, näkymät ja kaukaiset paikat, meret ja vuoret. Voin tuoda ne ihan tuohon noin, sellaisena kuin haluan. Astua niiden sisään milloin vain.”
Jollain mieleni tasolla olen tuon tiennyt jo pitkään. Ei pitäisi olla aikuiselle ihmiselle mikään yllätys, että on lupa tehdä mitä vain, kunhan se ei vahingoita toisia. Mutta vasta nyt sisäistin, että en todellakaan tarvitse minkään ulkopuolisen auktoriteetin lupaa ja hyväksyntää rakentaakseni mielikuvituksessani millaisia tahansa rinnakkaistodellisuuksia. Tuodakseni sitten pala kerrallaan niitä näkyväksi myös muille.
Edellisessä kirjeessäni kirjoitin mielikuvitusmaailmani kulissien luomisesta ja yhdestä alkusysäyksestä tarinan lavasteisiin. Uusi oivallukseni liittyy siihen, ettei tarvitse kiinnittyä mihinkään yhteen juttuun, yhteen tapaan, yhteen tyyliin. Mielikuvitukseni voi venyttää maailmankaikkeuden rajoja ja palata jälleen niin halutessaan elektronien kiertoradalle ja atomien ytimeen. (En ole edes wannabe-fyysikko, joten pahoitteluni, jos käytän termejä väärin!)
Voin sekoittaa keksittyä ja näennäistä arkitodellisuutta, leikkiä mittakaavalla. Voin elää uudelleen lapsuuteni leikkejä metsissä ja hiekkalaatikolla. Voin kirjoittaen ja kuvia tehden hoivata elämän varrella syntyneitä arpia ja haavoja tuomalla mukaan asioita aikuisten maailmasta ja nuoruuden toteutumattomista haaveista.
Milloin vain voin lennähtää ihan mihin haluan. Saan kuulla valtameren aaltojen lyövän rantaan ja pyöreiksi hiotuneiden kivien hypnoottisen äänen meren liikkeen soittaessa niitä. Seuraavassa hetkessä olen sammalten peittämässä metsikössä ja kurkistan pikkuruisena ulos juurakon muodostamasta onkalosta, sylissäni vastapoimittuja niittykukkia juhlien koristelua varten.
Sen mitä ei ole, voin keksiä. Sen, mitä en halua olevan, voin taikoa pois noin vain!
Ja niinhän minä taioin pois korkeat muurit ympäriltäni!
Muutama päivä sitten, kun olin luonnostelemassa Kannonnokan Kylän juhlia, minulle valkeni, että nyt on aika.
Ehdin jo toisten esimerkin rohkaisemana parisen vuotta räpistellä itseäni ulos Metan luomien sosiaalisen median alustojen ansoista. Ne ovat kuitenkin ovelia: saavat sellaiseen joutuneen kuvittelemaan ja pitämään totena, että elämästä puuttuu jotain olennaista, jos murtautuu häkistä ulos. Ovi on periaatteessa auki, mutta sitä ei halua nähdä, eikä siitä varsinkaan halua kulkea.
Minäkin läksin sieltä jo kertaalleen: lopetin Facebook-tilini kokonaan mutta palasin, koska mukatarvitsin siellä olevaa ryhmää ja sisältöjä. Lopulta sitten liityin uudelleen jopa kymmeniin ryhmiin.
Apua.
Instagramissa minulla oli vielä viime viikolla 4 eri tiliä, joista käytin aktiivisesti enää vain yhtä. Koiralle tekemääni tiliä en (muka) raaskinut sulkea ja kaksi muuta kulkivat mukana ikään kuin vahingossa ja varmuuden vuoksi. Kylkiäisenä tuli vielä Threads, missä toisinaan piipahdin. Instagramista pidin pariin otteeseen muutamien viikkojen taukoja mutta FOMO (fear of missing out) toi minut nöyränä takaisin. Täytyy myöntää, että algoritmien luojat osaavat koukuttamishommansa!
Mieleltäni meni siis varsin pitkään päätöksen kypsyttelyyn.
Nyt, kun se on tehty ihmettelen, mikä siinä kesti. Tunnen yksinomaan helpotusta. Kuin seisoisin sisäpuoleltaan (kissan-)kultaisen vankilan ulkopuolella ja näkisin taaksepäin katsahtaessani vain orjantappuran peittämää betonista harmautta.
Edessäni sen sijaan on avara ja valoisa niitty: vehreä, kukkiva, runsas, ääretön. Voin itse valita, mihin suuntaan lähden kulkemaan. Some-seireenien laulu on vaiennut ja voin hengittää sieluni kyllyydestä raikasta ilmaa. Kummallisella tavalla tuntuu kuin olisin herännyt unesta. Sarjakuvassa voisi tässä kohdin olla puhkeava kupla, joka sanoo ”PAFF!”
Minun matkani jatkuu täällä Substackissa, koska toiveeni on, että kirjoitukseni ja kuvani löytävät lopulta sellaiset ihmiset, joille niistä on iloa. Omia kuviani ja inspiraatiotaulujani koostan Pinterestiin, mikä on visuaaliselle ihmiselle aarreaitta. (Tosin siellä alkaa olla jo häiritsevän paljon mainoksia. Saattaisin jopa maksaa muutaman euron kuukaudessa, jos niitä ei tarvitsisi katsella. Ainakaan sen yhden teelläalkavan rihkamakaupan juttuja..)
Tänään on floristin vapaapäivä, joten seuraavaksi lähden koiruuden kanssa ulkoilemaan, minkä jälkeen kissa pääsee valjastelemaan ja haistelemaan talvi-ilmaa takapihakierroksen verran. Iltapäivällä paneudun
’in juuri päättyneen Substackin käyttöön perehdyttäneen minikurssin sisältöön. Erityisesti lempiosiooni tekstien ideoinnista. Maistiaiskurssi oli niin antoisa, etten malta odottaa 7 viikon mittaisen intensiivikurssin (Ink & Flame) alkua!Kirjoittamisen ohella olen aloitellut aamuni jo muutamana päivänä kuvallisten kalenterimerkintöjen parissa. Tein Procreatella digitaalisen kalenteriruudukon ja piirtelen siihen joka aamu jonkin kyseiseen hetkeen liittyvän havainnon. Hauskaa ja opettavaista!
Uusia piirroksia lisäilen ainakin toisinaan Notes-osioon, mistä voit niitä halutessasi bongailla.
Luovan vapauden rikastuttamaa viikkoa myös sinulle!
🩷🗝️🩷
- Katriina
Kannonnokassa 10. helmikuuta 2025