Kuinka sinulle kertoisin, miltä tuntuu huhtikuinen sade kasvoilla? Miten se keveästi taputtelee ja hivelee ihoa viileillä mutta lempeillä pisaroillaan. Se saa kääntämään kasvot kohti vaalenevaa taivasta ja silmät suljettuina tunnustelemaan pilviä, joista sade valuu maailman ylle herättäen sen eloon. Kuinka sinulle kertoisin, miten sielussa läikähtää, kun silmät tavoittavat ensimmäiset harmaanruskeaa tienpiennarta sitruunankeltaisina täplittävät leskenlehdet, kuin pikkuiset auringot lähettämässä terveisiään maasta taivasta kohden. Kuinka sinulle kertoisin, kuinka keväinen koillistuuli puhaltaa lävitseni, huuhtoen sieluni ja soluni. Pudistellen ja ravistellen yltäni talven kuonan ja kaiken sen, mikä jo mennä saa. Kuinka sinulle kertoisin, miten riemukasta on kauhaista pieneen ämpäriin vettä lammikosta ja sen mukana nyrkinkokoisen mollukan tummien pilkkujen täplittämää hyytelöä: sammakonkutua. Kuinka sinulle kertoisin, miten suuri ilo on päästää kudustaan kuoriutuneet nuijapäät takaisin lampeen uimaan. Seurata, kuinka niistä päivien kuluessa kasvaa täydellisiä pikkuotuksia, joiden pikkuruiset sammakonvarpaat kutittavat kämmenen ihoa, kun otan yhden niistä kädelleni. Kuinka sinulle kertoisin, miten saapuvien laulujoutsenten kuoro liikuttaa silmäni kyyneliin. Miten ensimmäisen kimalaisen kohtaaminen, tai sitruunaperhosen ohilento tuulenpuuskan mukana palauttaa toivon sydämeeni. Kuinka sinulle kertoisin, miltä tuoksuu heräävä maa, muheva lierojen möyhentämä multa. Tai avautuvat mustaherukan lehdet, kun niitä hipaisee. Kuinka sinulle kertoisin, miten ihanaa on herätä linnunlauluun ja tuulen huminaan. Hyönteisten pehmeään surinaan ja joka päivä suuremmiksi kasvavien lehtien havinaan pihakoivussa. Kuinka sinulle kertoisin, miten suurenmoista on elää kehossa. Aistia maailma jokaisella solullaan. Olla ihminen. Kuinka sinulle kertoisin, miten sinua ikävöin, syntymätön lapseni. Sitä, etten yhdessä kanssasi saa painaa käsiä tuoksuvaan multaan, en istua vierelläsi auringon lämmittämällä kalliolla katselemassa merelle tuulen tuivertaessa hiukset silmillemme. Emme voi yhdessä kikattaa sukeltaville sorsille, tai etsiä pilvistä hassuja muotoja. Kuinka sinulle kertoisin?
Alkavan viikon lauantaina vietetään äitienpäivän aattona taas Lapsettomien lauantaita, jonka tarkoitus on muistuttaa, että vanhemmuus ei ole itsestäänselvyys.
Kirjoitin lapsettomuudesta myös tammikuussa 2024 ja tekstini herätti silloin paljon keskustelua ja myötätuntoista kommentointia somessa.
En usko, että kukaan tahattomasti lapseton kaipaa sääliä ja voivottelua mutta haluan muistuttaa hienotunteisuudesta. Siitä, että äitienpäivä on joka vuosi rankka kokemus meille, joista ei koskaan äitiä tullut.
Minä valitsen ajatella, että lapseni on ”tuolla jossain”, vaikka ei fyysistä kehoa saanutkaan. Pohdin, miten hänelle kertoisin elämästä, jota hän ei koskaan voi aistein kokea. Ja miten onnekkaita me keholliset olemmekaan, että kaiken tämän saamme tuntea, nähdä, kuulla, maistaa ja haistaa.
Muistaisimmepa siitä kiittää, olla pitämättä mitään itsestäänselvyytenä.
Kannonnokassa sunnuntaina 4. toukokuuta
- Katriina
Ps. Avasin hiljattain portfolio-verkkosivut kuvataiteelleni:
https://katriinaratilainenart.com
Täydennän sivustoa hiljalleen kesän kuluessa mutta käythän nyt jo vilkaisemassa, miltä näyttää! Olisi 🩷ihanaa🩷 ,jos voisit jättää pienen viestin käynnistäsi yhteydenottolomakkeella ja ehkä samalla kertoa, mitä kaikkea haluaisit sivuilla nähdä ja lukea. 🤗
Kiitos paljon!
Runosi onntodella kaunis ja puhutteleva..ja kävin katsomassa maalauksetkin