Harmaan sävyjä
Hämäränhyssyn saapumista ja sen ihmettelyä, että mielikuvani marraskuusta ei vastaakaan koko totuutta. Harmauden sijaan maailma onkin täynnä sävyjä, jotka antavat aistien ja sielun levähtää.
Hyvää lokakuun viimeistä maanantaita, Ystävä!
Minun oli tänään tarkoitus kirjoitella siitä harmaudesta, johon olemme astumassa, kun lämpö ja valo ovat antamassa periksi talven saapumiselle. Mielessäni oli kuvia maisemista, joissa ei näy muuta kuin harmaan eri sävyjä. Tähän tyyliin:
Ylläoleva kuva on otettu kotimme lähellä 28. marraskuuta viisi vuotta sitten. Veden kyllästämää loskalunta, matalalla roikkuva taivas ja lehdettömiä, talven odotukseen vaienneita puita.
Yllätyin suuresti, kun löysinkin paljon jotain ihan muuta.
Voi olla, että kuvantaltioijan sieluni on ollut taipuvainen etsimään ja tallentamaan enimmäkseen kuvastoa, joka haltioi pauloihinsa sävyjen moninaisuudella mutta marraskuu näyttäytyy kuvissani enimmäkseen näin:
Ja näin:
Matalalta loistavien auringonsäteiden leikkinä, kuuraisina tai usvan pehmentäminä aamuhetkinä:
Kaksi vuotta sitten olin Instagramiin postannut tällaisen tarinan:
Siinä fiilistelen marraskuun hellyyttä: miten se antaa aisteille mahdollisuuden levätä ja vain olla. Kuinka itse voi valita, minkälaista valoa ja mitä värejä haluaa hiljalleen päiviinsä lisätä.
Kynttilöitä, takkatulta, maaleja, kankaita, kuumia juomia, mausteisia keittoja. Sitä monimuotoista yksityiskohtien runsautta, mitä näkee lähelle katsoessa.
Kesän ja kasvukauden ollessa kiihkeimmillään, virikkeitä on kaikkialla niin runsaasti, että yksityiskohdat jäävät helposti huomioimatta. On haastavaa hiljentyä ja rauhoittua riittävästi nauttiakseen männynneulasen vihreydestä tai pienestä sanikkaan lehdestä sammalmatollaan.
Kuivien heinien kaartuvat varret häviävät jo alkukesällä uuden kasvuston joukkoon mutta tähän aikaan vuodesta niiden kauneus on kuin piirtoterän taidokkaan keveä jälki.
Nenä suunnattuna kohti maata (ja varoen kompastumasta polun juurakoihin! toim.huom.) olen löytänyt lähimetsiköstämme näkymiä, joista en saa tarpeekseni: sammalia, sieniä, kuivia lehtiä, kääpien loputonta lajikirjoa.
”Oota Simppa, mamma ottaa kuvia.” -lausahdus pysäyttää koiramme kärsivällisesti odottamaan, että saan puhelimeni kameralla taltioitua milloin minkäkin yksityiskohdan.
Jos sinusta marraskuu on ankea ja painaa mielesi maahan, kannustan löytämään muutaman hetken viikostasi kulkemiseen lähiluonnossasi päivänvalon aikaan. Katsele, kuuntele, löydä, nauti.
Taltioi pienet ihmeet mieleesi ja kamerallasi. Kiinnitä huomiosi kaikkeen siihen, mihin yleensä et.
Itse inspiroiduin kuvamuistojeni myötä ajatuksesta antautua täysillä fiilistelemään alkavaa kuukautta. Sellaisena kuin se tänä vuonna päättää meille näyttäytyä. Oletko mukana juonessa?
Kannonnokassa 28.10.2024
Katriina
Viime vuonna marraskuun 27. päivä klo 12.35 näytti tältä takapihallamme, eteläisellä Pirkanmaalla:
